perjantai 26. lokakuuta 2012

James Bond 007 Skyfall


(Scroll down for English)

Kävin tänään katsastamassa uuden Bond-leffan, Skyfallin. Näistä "uusista" nollanollaseiska-leffoista oli itselläni etukäteen vähän ristiriitaiset fiilikset, varsinkin kun edellinen leffa Quantum of Solace oli melkoinen tylsä sekamelska. Casino Royale on toki edelleen varsin mainio pläjäys.

Bond on Bond, eikä siitä mihinkään pääse. Ketään ei varmaan yllätä se, että elokuva on täynnä toimintaa, räjähdyksiä, takaa-ajoja ja ampumista. Tällä kertaa koko hommassa on kuitenkin vähän erilainen fiilis. Tekijätiimi on selvästi ottanut pikkaisen erilaiset ennakkoasetelmat tähän leffaan lähdettäessä. Näistä piirteistä oli tosin viitteitä jo edellisessä kahdessa 007-seikkailussa. Skyfall tuntuu olevan "eeppisempi" kuin edeltäjänsä, ja varsinkin leffan loppuosiossa on onnistuttu rakentamaan melko vaikuttava, varsin tumma tunnelma. Tällaista ei Bond-elokuvalta äkkiä odottaisi. Itse kuitenkin tykkäsin aika paljonkin.

Näyttelijäkaarti tekee Skyfallissa hyvää työtä. Daniel Craig on varmaan kaikkein miehekkäin ja komein Bond koskaan, kyllähän sitä mielellään katselee. Asia joka pääsi yllättämään oli se, ettei varsinaista "Bond-tyttöä" oikeastaan ole. Leffassa on kyllä mukana liuta vaikuttavia kaunottaria, mutta kukaan heistä ei ole naispääosassa, vaan se kunnia on annettu hieman toisaalle... Lisäksi elokuva esittelee muutamia uusia, mutta samalla vanhoja tuttuja "Bond-mytologian" hahmoja ja muuta pientä yksityiskohtaa.

Kaiken kaikkiaan näin yhden katselukerran perusteella voin todeta, että sain sitä mitä halusinkin. Skyfall sisältää räjähtävää toimintaa, ällöttävän karismaattisen päähenkilön ja tukun eksoottisia tapahtumapaikkoja. Näiden lisäksi mukana on tällä kertaa myös hieman syvempää juttua ja hienosti onnistunutta tunnelmanrakennusta. 60-luvun hassunhauska herrasmies-Bond on kaukana takanapäin, ja tilalle on tullut moderni ja tavallaan myös vähän geneerisempi salainen agentti omine psykologisine kamppailuineen, mutta Skyfall on silti hyvää viihdettä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.
78/100

Musajutuista voin sanoa sen verran, että viime aikoina on tullut kuunneltua aika paljon erilaista death metal -settiä sekä vähän melankolisempaa tunnelmointimusiikkia. Ensilumi on satanut, ja siihen teemaan on mukava etsiä kuunneltavaa. Tästä lisää varmaankin myöhemmin.

In English:
Today I went to see the new James Bond film Skyfall. The previous 007 adventure, Quantum of Solace, was to my mind kind of boring and confusing, not very good at all. I kinda enjoyed the first of the "new" Bond movies, Casino Royale, though. I had heard that this new film is the best of Daniel Craig's Bond movies, and well, I decided to go and see it for myself.

As always, this movie is full of action, explosions, chases and shooting, but this time it all feels different. With Skyfall the makers of 007 movies have clearly taken a new perspective to the whole thing. It all feels more epic, so to speak. The movie, and especially the grand finale of the film clearly has a more atmospheric, dark and brooding feel around it.

The cast does a pretty good job. Daniel Craig is propably the most handsome Bond ever, and his charisma is undeniable. The film introduces some new faces to the "Bond mythology", but what suprised me, is the lack of a real main female character. I mean this as in the ultra-sexy mistress Bond is either protecting or working with. Of course there are some women like this in the movie, but the main female role in the film is played by a totally different lady...

All in all, after one time of seeing the film I can say I got what I expected. Blazing action, a charismatic protagonist, beautiful women and a nice package of different exotic settings. In addition, this time there are also some deeper things involved, and an atmosphere I've never seen in a Bond film. The era of the James Bond of the 60's is far behind, as we now have a far more "generic" secret agent, but I'd still recommend you go and see this movie, it's definitely not a waste of your time.
78/100

As for the music things, I've some things in my mind as well. I've been listening to a variety of stuff lately, but mainly various death metal acts and some progressive, melancholic stuff. The first snow has landed here in Finland and I just love how some things really fit to the landscape outside. More of this later, propably.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti