Thrashin Neljästä Suuresta (sekä vähän muistakin)

Thrash metal, tuo dempatun riffittelyn ja vihaisten lyriikoiden ruumiillistuma, on yksi omista suosikkigenreistäni. Ja vaikka en tunnekaan kovin paljon kyseisen suuntauksen bändejä (neljän suuren lisäksi), tunnen vetoa näpytellä kyseisestä genrestä ja tuntemistani bändeistä pienen kirjoitelman.

Megadethin Dave Mustaine, eräs thrashin parhaista kitaristeista

Thrashissa itseäni henkilökohtaisesti eniten viehättää upea kitaratyöskentely, varsinkin alakiellillä sahattu riffittely on aina kuulostanun mielestäni todella upealta. Myöskin tanakka ja mukaansa tempaava rumpalointi on yksi syy thrashin loistavuuteen. Vokalisoinnit vaihtelevat loistavan ja mukiinmenevän välillä, ja vaikka jonkin bändin "laulaja" ei mikään Bruce Dickinson olisikaan, voi instrumentaalinen tykitys korvata tämän puutteen mainiosti. Kaikkiaan, kyseisessä musiikkityylissä siis aggressiivinen ja mukaansa tempaava musisointi on itselleni tärkeämmässä osassa kuin esimerkiksi sanoitukset. Toki niillä saa tuettua hyvin rakennettua rässitykitystä mainiosti, mutta huonot sanat harvemmin pilaavat muuten hyvää biisiä.


Suurimmat nerot 
Genrestä löytyy mittava määrä uskomattoman lahjakkaita muusikoita, mutta tässä kappaleessa kerron muutamasta omasta suosikistani. Huomioitavaa on siis se, että nämä ovat nimenomaan allekirjoittaneen omia mielipiteitä, eivät mitään absoluuttisia totuuksia.

Kitaristit 
Heti ensimmäiseksi tunnen tarvetta mainita downstroken ja vaimennuksen mestarin, Metallican James Hetfieldin. Tämä mies on uransa varrella saanut aikaan aimo kasan legendaarisia riffejä, eikä hänen salamannopealle, mutta samalla myös ällistyttävän tarkalle downpickingilleen voi muutakuin nostaa hattua. Vielä kun mies hoitaa samalla myös bändinsä lauluosuudet, ei äijän kykyjä luulisi käyvän kiistäminen. Kärkijoukoissa porhaltaa myös aikanaan Metallicassa vaikuttanut, ja myöhemmin Megadethin nokkamiehenä thrashyleisön tietoisuuteen noussut Dave Mustaine. Tämän mielipiteitä jakavan neron suureksi eduksi on mainittava oma, täysin uniikki tyyli. Daven soolot ja riffit kuulostavat poikkeuksetta hyvin kekseliäiltä ja mies soittaa ne omalla tarkan mutkikkaalla tyylillään. Slayerin kitarakaksikko Kerry King & Jeff Hanneman ansaitsee myös ilman muuta maininnan. Tämä tiukasti tylyttävä duo on saanut aikaan monia loistavia riffejä, ja vaikka heidän soolonsa eivät vaikkapa Mustaineen tai Alex Skolnickiin verrattuna kuulosta kovin kaksisilta, ovat nämä kaksi ilman muuta thrashikitaroinnin kuuminta kärkeä. Jo mainittu Skolnick, joka tätä nykyä vaikuttaa jälleen Testament-yhtyeessä, ällistyttää loistavilla sooloillaan joka kerta, tehden Testamentin kuuntelusta todella nautinnollista. Loistavia kitaristejä on vielä vaikka kuinka ja paljon, mutta tässä muutama.

Dave Lombardo (Slayer)

Rumpalit 
Thrashrummutuksen kiistaton suosikkini on ilman muuta Slayerin Dave Lombardo, joka jaksaa ihmetyttää järjettömän nopealla, mutta samalla tarkalla ja kekseliäällä soitollaan. Myös Anthraxin Charlie Benante on vakuuttanut minut svengaavalla soitollaan. Lähes jokaisessa thrashpumpussa on hyvä rumpali, mutta ongelma on siinä, että heitä on pelkän soiton perusteella vaikea erottaa toisistaan. (Tämä saattaa hyvinkin johtua kirjoittajan ammattitaidottomuudesta.) Poikkeuksen tekee Metallican surullisenkuuluisa Lars Ulrich, joka varsinkin nykypäivinä tuntuu livesoitossa putoilevan tahdista yhtä mittaa, eivätkä tuplabasarijyräykset oikein mieheltä enää irtoa, siinä missä esimerkiksi Lombardo tuntuu nykyään kykenevän aina vain nopeampaan rummutukseen. Vanhoina hyvinä aikoina (80-luku) Lars toki hoiti hommansa kiitettävin arvosanoin. Saattaa olla, että Metallican uskomaton suosio on noussut miehellä hattuun, eikä hän enää tunne tarvetta harjoitteluun... Who knows. 

Vokalistit 
Bändien vokalisteista puhuttaessa nousevat jälleen esiin samat nimet Hetfield ja Mustaine, joiden molempien laulusuoritukset kuuluvat olennaisesti 'Tallican ja 'Dethin yleissoundiin. Varsinkin Mustainen takakireä narina jakaa mielipiteitä rankasti, mutta mielestäni miehen ärhentelyt ovat hyvin persoonallisia, ja sopivat Megadethin musiikkiin kuin se kuuluisa nenä päähän. Myös Slayerin Tom Araya ansaitsee maininnan hyvin persoonallisesta ja hyvin bändinsä musiikkiin sopivasta vokalisoinnista. Araya ikään kuin äristen lausuu kappaleiden tekstiä, ja miehen aggressiivinen tulkinta on kaukana nykyajan deathmetal-bändien mitäänsanomattomasta örinäpuurosta. Testamentin Chuck Billy omaa yhtä kaikki loistavan thrashäänen, ja miehen soundissa on kuultavissa myös muita mainittuja vokalisteja melodisempi ote. 

Basisteista en paljon mitään tiedä, joten heille en uskalla omaa kappaletta omistaa. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että kaikilla neljällä suurella (joista tässä onkin pääasiassa puhuttu) on basisti, joiden soitosta en löydä mitään moitittavaa. 

Chuck Billy (Testament)

Bändeistä 

Metallica 
Kaikkein tunnetuin thrashbändi, kaikkien tietämä metallilegenda Metallica on kaikesta 90-luvun kaupallisuudestaan huolimatta itselleni todella tärkeä bändi. 80-luvun mestarilliset albumit Kill 'Em All, Ride The Lightning, Master Of Puppets ja ...And Justice For All ovat kaikki täyttä tykitystä alusta loppuun, eikä loistavia riffejä säästellä. Bändistä on varmaankin kaikki tarvittava sanottu, ja jokaisella on kyseisestä orkesterista oma, aivan yhtä oikea mielipide kuin minullakin. Omasta mielestäni siis kyseessä on todella hyvä bändi, yksi omista suosikeistani. 

Megadeth 
Tämä Mustainen kasassa pitämä poppoo on vaihtanut kokoonpanoaan hyvin useasti historiansa aikana, ja ollut jopa lopettamisen partaalla vuosituhannen vaihteessa. Tällä hetkellä Davella on kuitenkin kasassa todella hyvä bändi, ja toivonkin miehen pystyvän pitämään nykyiset kaverit rinnallaan mahdollisimman kauan. Yhtä kaikki, Megadeth on julkaissut muutaman genrensä kiistattoman klassikon, parhaana esimerkkinä vuoden 1990 mestariteos Rust In Peace. Kyseinen albumi on täynnä sanattomaksi vetäviä sooloja ja jyräävän koukeroisia riffejä, maustettuna Mustainen vihaisilla lyriikoilla ja silloisen rumpalin Nick Menzan upealla työskentelyllä rumpujen takana. 

Scott Ian (Anthrax)

Slayer 
Kolmen suosikkini joukkoon mahtuu vielä legendaarinen Teurastaja Yhdysvaltain Kaliforniasta. Slayer on ehkä kaikista kuuntelemistani thrashbändeistä brutaalein, lähinnä kappaleiden uskomattoman tempon takia. Kaikki bändin jäsenet ovat instrumenttiensa suvereeneja mestareita, ja tämä kuuluu musiikista selvästi. Parhaat albumit bändiltä ovat mielestäni klassikon aseman ällistyttävällä kaahauksellaan saavuttanut Reign In Blood sekä myös hieman hitaammalla tempolla soitettuja biisejä sisältävät South Of Heaven ja Seasons In The Abyss. 

Näiden kolmen suosikkini lisäksi täytyisi mainita liuta muita bändejä, parhaimpina Anthrax, Testament, Exodus, Overkill ja Kreator, jotka kaikki soittavat rehellisen jyräävää thrashia. Loistavia bändejä genrestä löytyy todella paljon, ja ehkä suurin syy siihen on, että jos sattuu pitämään thrashin perusrakenteesta, lähes mikä tahansa genren bändi kuulostaa silloin hyvältä.

Yhteenveto 
Tämä genre siis edustaa itselleni hyvin suurta joukkoa loistavia bändejä, joilta ei energiaa ja soittotaitoa puutu. Neljän suuren lisäksi yritän kuunnella ja etsiä mahdollisimman paljon uusia thrashbändejä, ja ajan saatossa opin varmasti tuntemaan myös ne paremmin. Tämän tyylilajin musiikissa, kaikessa siinä kitaroinnin moottorisahamaisessa soundissa, rumpujen "päättömässä" paukutuksessa ja aggressiivisessa vokalisoinnissa vain on jotain, joka vetoaa minuun. Toivottavasti joku jälleen sai tästä artikkelista jotain muutakin irti kuin myötähäpeän tunteita. Thrash 'till death!

Linkkejä: 
Metallica - Blackened (live) 
Megadeth - Holy Wars (live) 
Slayer - Raining Blood (live) 
Anthrax - Indians/Heaven And Hell (live)