Rautainen Neito ja kuinka hän vaikutti elämääni

Ah, mitä olisikaan oma blogini ilman Iron Maidenista kertovaa artikkelia...? Ei niin mitään. Ja vaikka kaikki vähänkään viestejäni 80srocksin puolella seuranneet ovatkin jo luultavasti saaneet tarpeekseen Maidenin hehkuttamisestani, niin pakkohan se tällainen kirjoitelma on silti raapustella.


Siis, Maiden... Usein asiaan vihkiytymättömät kysyvät minulta tätä samaa asiaa: Mikä siinä viehättää? Miksi jaksan kuunnella kaikki IrMan levyt läpi kerta toisensa jälkeen? Mikä saa minut suorastaan palvomaan kyseistä yhtyettä? Vastaus on loppujen lopuksi sangen simppeli. Mikään muu yhtye maailmassa ei tee yhtä loistavaa musiikkia. Toki Maiden edustaa aivan perusklassista heavy metallia kaikkine kliseineen ja perusrakenteineen, mutta mikään muu yhtye ei onnistu yhdistelemään rankkuutta, uskomattoman melodista otetta ja hyvää energiaa samalla tavalla kuin Steve Harris ja kumppanit. Yhtyeen kaikki jäsenet ovat erinomaisia muusikoita, ja yksi syy Maidenin ylivertaisuuteen onkin kaikkien bändin jäsenten musiikillinen nerous, joka saadaan kerta toisensa jälkeen parsittua yhtenäiseksi kokonaisuudeksi loistavien biisien muodossa. Eikä sekään pahitteeksi ole, että bändissä vaikuttaa maailman paras vokalisti Bruce Dickinson.

Tuotanto
Kuten kaikki yhtyeen fanit epäilemättä tietävät, ei Maidenin 15 albumin katalogista löydy yhtäkään läpeensä huonoa levyä. Blaze Bayleyn aikaisista levyistä (The X-Factor 1995 ja Virtual XI 1998) en henkilökohtaisesti pidä läheskään yhtä paljon kuin muista bändin tuotoksista, mutta niilläkin on toki omat kirkkaat hetkensä. Sign Of The Cross (TXF) ja The Clansman (VXI) kuuluvat molemmat jopa Maidenin parhaimpien biisien joukkoon. Nämä yhdeksänkymmentäluvun kiekot eivät kuitenkaan anna mitään vastusta legendaarisille 80-luvun albumeille. Legendaarinen värisuora The Number Of The Beast (1982), Piece Of Mind (1983), Powerslave (1984), Somewhere In Time (1986) ja Seventh Son Of A Seventh Son (1988) tarjoilevat kaikki kuuntelijalleen kertakaikkisen täydellistä musiikkia. Adrian Smithin ja Dave Murrayn kitarat jylläävät raskaan melodisina, Steve Harrisin upea bassopompottelu pääsee oikeuksiinsa loistavien Martin Birchin luomien soundien ansiosta, Nicko McBrain paukuttaa rummuillaan energistä komppia sekä toinen toistaan upeampia fillejä ja Bruce Dickinson laulaa kuin viimeistä päivää. Mikään näistä albumeista ei sisällä varsinaisia filleribiisejä, vaikka Number Of The Beastilla muutama keskinkertainen veto onkin, ja Seventh Sonin Can I Play With Madness tuntuu auttamatta olevan hiukan väärällä levyllä. Muutamista pikku kauneusvirheistä huolimatta nämä albumit edustavat musiikkia kaikkein täydellisimmillään, eikä niiden kuunteluun tunnu koskaan kyllästyvän. 
Vaikka Rautaneito teki upeaa musiikkia jo kahdella värisuoraa edeltävällä levyllään (Iron Maiden 1980 ja Killers 1981), on yhtyeen toiseksi parhaaksi aikakaudeksi eittämättä nostettava 2000-luku. Tällä aikakaudella

Murray ja Smith vauhdissa

Maiden on saanut ikäänkuin 80-luvun neroutensa takaisin. Upeat albumit Brave New World (2000), Dance Of Death (2003), A Matter Of Life And Death (2006) ja aivan hiljattain julkaistu The Final Frontier osoittavat, että yhtye on edelleen luomisvoimansa tunnossa, eikä bändi osoita taantumisen merkkejä. Varsinkin kaksi tuoreinta albumia nousevat allekirjoittaneen listoilla korkealle, jopa kasarituotosten rinnalle. Maailman paras bändi on edelleen voimissaan, ja tämä jos mikä lämmittää minun ja varmasti myös monen muun mieltä.





Merkitys
Iron Maidenin merkitystä itselleni tuskin tarvitsee enempää korostaa. Olen viettänyt yhtyeen musiikin parissa niin monia upeita hetkiä, että tunnen olevani etuoikeutettu päästessäni kuulemaan näiden nerokkaiden miesten musisointia. Maidenin merkitys myös koko genren kannalta on varmasti selvä. Yhtye nousi pinnalle New Wave Of British Heavy Metal -liikkeen myötä, päivitti ilmaisuaan hieman omaaa soundiaan kohti ja nousi sitten maailman suosituimpien heavy-bändien joukkoon 80-luvun puolivälissä. Lähestulkoon kaikki nykyajan metallibändit ovat jotain velkaa Iron Maidenille, ja bändi nauttiikin suurta arvostusta myös kolleegoidensa keskuudessa. Tämä jos mikä on oikein.  


Tiivistettynä
Tämä bändi on siis itselleni se kaikkein rakkain, ja yhtye omaa järkyttävän suuren fanipohjan niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Bändillä on aimo kasa loistavia levyjä, joista muutamia arvostelen varmaankin täällä blogissanikin. Toivottavasti tästä kirjoitelmasta joku sai jotain iloa revittyä irti, vaikka aika ilmiselviä asioita tässä kerroinkin. Itse ainakin nautin (: Up The Irons my friends!

Linkkejä:
The Final Frontier arvioni
Bändin kotisivut 
Rautaneito - suomenkielinen fanisivusto 

Ps. Kommentoinit on enemmän kuin toivottavaa
Pps. Pahoittelen rivien heittelyä, en tiedä miksi se tekee noin.